21.10.2011

Part 2

Buenas Dias!

Barcelonassa oli ihana herätä aina Espanjalaiseen musiikkiin, yksi biisi nousi suosikkeihi aivan totaalisesti. Ihana herätä aina hymy suin.

Amaia Montero - Caminando


Seuraavana päivänä hyvien 12h yöunien jälkeen oli ihana lähtee käveleen kohti Parc Güellia, aivan ihana puisto voi jestas. Samalla kävellessämme ohitettiin Torre Agbar, Sagrada Familia ja monia muita ihania rakennuksia. Meidän hotellilta Parc Güelliin oli 6km, matka kesti mukavat 3h muutamien pysähdyksien, ihailujen ja ostoksien tekemisien takia, mutta kun mihinkään ei ollut kiire niin hälläväliä, muutama 3tuntia sinne tänne, nauttiinhan me oltiin tultu sinne eikä kulkemaan tukka putkella paikasta A paikkaan B. Sagrada Familia kirkko on kyllä niin kaunis kaikkineen yksityiskohtineen, se jos jokin on ikuisuusprojekti. Kirkon sisällä ei tullu käytyä, tyydyin ihailemaan sitä taideteosta ulkoapäin. Jestas miten voikaan olla niin kaunis nähtävä, huh. Kun jatkettiin kävelyä Sagrada Familialta Parc Güelliin, jalat huusi oikeestaan kokoajan hallelujaa, rakkoja täynnä, hiki, kamalat ylämäet, niistä mun jalat ei tykänny:D mutta silti sitä painettiin eteenpäin päättäväisesti. Kun saavuttiin päämäärään miljoonien ylämäkien jälkeen, näky oli lumoava. Parc Güell on niin kaunis paikka! Suosittelen käymään siellä jos vaan joku on Barcelonaan menossa. Siellä soitettiin jos jonkinmoista live musiikkia, señoritat tanssi ja kaikki taputti, hurrasi ja oli ilosia, niin ihana tunne. Ja kun ylhäälle kipusi katselemaan Barcelonan nähtävyyksiä merelle asti, sydänhän siinä suli, tuntu et olisin rakastunu siihen paikkaan juuri sillä hetkellä. En ois vaihtanu hetkeäkään siinä paikassa ollessani ja ihaillessani kaikkea sitä mitä Barcelona tarjosi vain yhdellä katseella. Muutaman tunnin oleskelun jälkeen Parc Güellissa emme enään jaksaneet kävellä +30 helteessä takasin hotellillemme, joten nappasimme taxin ja se jos jokin kyyti oli hurjaa, haha. Taxi kuski oli kyllä niin pikanen ajoliikkeissänsä, mutta semmosta siellä kaupungissa on jos haluaa pysyä liikenteen mukana jäämättä alle. Ite en siellä suostuisi ajamaan autolla sekunttiakaan, hui. Päästyämme hotellillemme turvallisesti, oli ihana vaan lösähtää sängylle voivotteleen jalkoja. Ihana päivä. 






























Gracias y Ciao - yoce

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti