14.10.2011

2 days anymore

Kaksi päivää enään niin matka alkakoon kohti lämpimämpiä ilmoja ja palmuja!
Syysloma tuli kyl niin tarpeeseen ja oikeeseen aikaan ettei vois olla parempi ajotus. Tulee kylmät ilmat, ihmisiä vituttaa sen takia, kaikki on raatanu niskalimas koulussa ja töissä, niin kyllä sitä tässä kaipaakin hieman hemmottelua ja rentoutumista arjesta. Huh.

Itellä tänään alkoi jo hurjaa vauhtia suunnitteleminen, että mitä kaikkea sitä matkalleen oikein sullois tuonne matkalaukkuun mukaan. Koko vaatekaappia en viittisi sinne sulloa, joten ainakin shortsit, aurinkolasit, parit kengät ja paidat, bikinit ja hammasharja pääsisivät ainakin matkaani mukaan. Vaatekokonaisuuksien vakavaa pohdintaa on siis tänään vielä tiedossa, ihanaa;D




Ikinä en ole siis käynyt Barcelonassa, joten olen tässä muutamien viikkojen aikana tulostellu kaikenmoisia kivoja reittejä haluamiini nähtävyyksiin Google Mapsin avulla, kätevää. Mitä nyt oon Google Mapsilla seikkaillu menemään ympäriinsä, ni tuntuu että osaisin mennä siellä jo vaikka silmät sidottuina ympäriinsä :D Ommeinaa kaikki ihanat ostoskeskukset, ruokakaupat yms. tsekkailtu jo! Sen verran tullu otettua kaikesta mahdollisesta tietoa, että nyt kyllä tiedän melki joka paikan sijainnin. Ja vaikka Barcelona onkin iso kaupunki, niin kyllä siellä tämmönen pikku tytöntylleröinen pärjää aivan hyvin ilman mitään opasta.
Olen myös miettinyt, että olisihan se hienoa mennä sillä turisti bussilla kierrokselle, mutta mielummin kävelen ympäriinsä itte, saa pysähtyä ihastelemaan kaikkea ihanaa näkemäänsä ja tuleehan siinä samalla sitten liikuntaakin mukavasti. Eli jalat varmaan huutaa hallelujaa aina iltaisin sitten :D


Kaikkein ihaninta matkassa on se, kun pääsee karkuun tätä suomenkieltä. Pääsee harjottaan ja muutenkin puhumaan Englantia ja Espanjaa, rakastan espanjankieltä. Me gusta! Pääsee irti arjesta ja voi heittää aivan vapaalle, ei tarvi turhia murehtia mistään, eihän lomalla ikinä tarviikkaan. Se että kaikki vaan sujuisi suunnitelmien mukaan ja kelit suosisi niin olisi aivan mahtavaa. Onhan Espanjassa tälläkin hetkellä tottakai päälle 20astetta nyttenkin lämpimämpää, kuin täällä, mutta se ettei nyt vaan ne vesisateet tulisi. Onneks on meren vieressä oleva kaupunki niin säät vaihtelee miten sattuu ja miten ikinä tykkääkään, ikinä ei tiedä sataako vai paistaako, mut onneks useimmiten paistaa. Mutta siltä varalta siis myös sontikka mukaan.

Asiasta nyt poiketen, olen tuossa muutamaa postausta aikasemmin sanonut että sen Nuttrilet QUick Start dieetin jälkeen aloitin karppauksen, eli vähähiilihydraattisen ruokavalion. Tämän ansiosta olen saanut jopa 2 viikon viikon aikana 1kg tippumaan, joka on mielestä aika vähän mutta silti todella hyvin! Hiljaa hyvä tulee, eikö niin? Ja mitä maltillisemmin tätä painoa viittii pudottaa, sitä pysyvämmät ne tulokset sit tulee olemaan, ettei heti tuu jossain viikossa 10kg takas :) Oon muutenkin huomannut tän karppauksen aikana että mahan liika turvotus on kadonnut ihan täysin, olen nyt muiden leipien (ruisleivän) sijaan syönyt karppaus leipää, jota saa ihan kaupasta. Siinä ei ole kuin 1% hiilaria, hinta on aika korkealla pussukalle, päälle 3€ mutta suosin sitä silti. Olen myös innostunut juustoleipäsiä leipomaan, tässä ohje http://karppaus.info/resepti/resepti.php?id=196 nuo ovat kyllä yksi suosikeistani, namnam. Tuolta muutenkin löytää todella hyviä ja helppoja ohjeita! :) käykää toki kurkkaamassa.


Siinä vielä kuvaa tän päivän ruoka-annoksesta: kurkkua, tomaattia, jäävuorisalaattia, maustamatonta kanaa ja ceasar-salaattikastiketta hieman päälle ni ommeinaa hyvää! Ja tottakai vettä juotavaks :) Näillä pärjää pitkälle ja on todella täyttävää ainakin itellä.

Mutta nyt kun intoa vielä riittää näin perjantai aamuna, niin häippäsen pakkailemaan kamppeita kasaan! 

Gracias y Ciao - yoce

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti